Tulipa tässä
mietiskeltyä…
Mietiskelen
tässä todennäköisesti viimeistä kertaa, koska eihän näitä tekstejä kukaan lue.
Hyvät olivat
ajat jolloin näitä kirjoittelin, mutta nyt niiden aika on ohi. On jatkettava
eteenpäin.
Tällä kertaa
mietiskelen sitä, kuinka annoin 100 % itsestäni erään suhteen onnistumisen
vuoksi, mutta sekään ei riittänyt..
Urheilussakin
joskus antaa itsestään 100 % eikä se siltikään aina riitä, Onko siis järkeä
antaa itsestään niin paljon kun samalla menetät itsestäsi niin paljon. Toisaalta
voitko koskaan onnistua, jos et annan kaikkea itsestäsi. Minä annoin enkä
onnistunut siltikään.. Se pistää nimenomaan miettimään sitä, onko järkeä antaa
itsestään kaikkea jollekin toiselle?
Tyttö oli
ihana sitä mitä halusin kaunis, kiltti ja piti siitä että toin hänelle kukkia…
edes kryptonniitti ei vaikuttanut tähän tyttöön. Sain nukkua hänen vierellään,
katsoa hänen kanssaan jalkapalloa ja kerrankin tuntea niin suurta onnellisuutta,
että annoin kaikkeni hänelle. Yhtäkkiä kaikki loppuukin juuri kun ajattelen,
että kaikki on hyvin, kaikki ei olekaan hyvin. Tarina päättyy kyyneliin, kaikki
saavutettu onkin yhtäkkiä menetetty, ei ole tyttöä, ei yhteisiä öitä, ei
yhteisiä futis tai leffa hetkiä. Ottaa aikansa saavuttaa paljon mutta vain
hetken menettää kaikki. Pahinta on kun
toinen lähtee, mutta kaipuu jää. Ikävä joka ei lähde itkemällä, ikävä joka ei
lähde ajattelemalla. Tässä tilanteessa ei nää asioita järkevästi, mutta koska
rakkaus olisi järkevä? eihän se koskaan ole.
Yhtä aikaa
tiedän, että on annettava 100 % toiselle, jos haluaa kaiken onnistuvan, mutta
samaan aikaan minua ei kiinnosta enää antaa kaikkeani jos menetys on näin
suuri. Miksi antaa kaikkensa, kun voi vaan juoda kaljaa ja pelata Guitar Heroa
ja vittuuntua yksinäisyyteen, kuin surra menetyksiään tulevaisuudessakin.
Tiedän että tulevaisuudessa ei tarvitse ehkä surra mutta ketä se tässä kohtaa
kiinnostaa?
On laulu jossa sanotaan ” Only know you love her when you let
her go” . Näin kävi ehkä
minun kohdallani ja toivon, että näin kävisi myös sille tytölle joka minut jätti,
mutta tiedän että se ei tule tapahtumaan.
”Rakkaus on
raskasta” – Herra Ylppö
Tämä pitää
paikkansa. Jokin sisimmissäni tuntee että kaikki voi ehkä muuttua paremmaksi
jonain päivänä, mutta toinen puoli minusta sanoo, että ”nyt on aika surra” ja
niin teenkin, kunnes tajuan että se on järjetöntä.
Ehkä jonain
päivänä annan itsestäni taas 100 % jollekulle, mutta se ei tule tapahtumaan
tänään eikä huomenna, mutta ehkä jonain päivänä, koska loppujen lopuksi… siinä
on järkeä.
Sanon nyt
teille samat sanat kuin tälle edellä mainitulle tytölle..
Hyvästi…
T. Niko
